keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Istanbul - Turkki Matkakertomus

Yleistä Istanbulista:


Istanbul on väkiluvultaan Turkin suurin kaupunki, joka sijaitsee Bosporin salmella. Asukkaita on n. 16 miljoonaa. Kaupunki on historiassa tunnettu myös nimillä Konstantinopoli ja Byzantion. Istanbul on erikoinen siitä syystä, että se on osittain Euroopassa, mutta myös Aasiassa. Kaupunki on sekoitus itää ja länttä, jossa kohtaavat erilaiset kulttuurit ja uskonnot. Suurinosa väestöstä on muslimeja.
Paikallinen valuutta on liira. Yksi euro vastaa noin 2,2 liiraa.

Matka Istanbuliin heinäkuu 2013

Edellisestä matkasta ehti kulua jo jonkin aikaa, ennen kuin ajatus uudesta matkasta nousi pinnalle. Varasimme etukäteen 5 yön reissun Istanbuliin mieheni kanssa kesällä 2013. Olimme juuri tehneet omakotitalosta talokaupat, joten oli mukava päästä vähän lepuuttamaan hermoja pitkään jatkuneen talon metsästyksen jälkeen. Turkissa olisi ollut monta muutakin kohdetta tarjolla, mutta valitsimme Istanbulin siitä syystä, ettemme halunneet turistirysän keskelle. Halusimme enemmän nähdä aitoa kulttuuria ja ihmisiä.

Lensimme aluksi Rovaniemeltä Finnairilla Helsinkiin, jossa viivyimme yhden yön verran. Rovaniemeltä on joskus aika hankalaa saada edullisesti samalle lipulle lentoja määränpäähän asti, joten joskus tulee halvemmaksi yöpyä meno- ja paluumatkalla Helsingissä. Yöpaikaksi valittiin keskustan Omenahotelli. Helsingistä Istanbuliin olimme varanneet lennot Turkish Airlinessilta. Meidän oli tarkoitus päästä matkaan päivällä, mutta tällä kertaa meille sattui melkoinen tuuri lähtöselvityksessä. Meille tarjottiin vaihtoehtoa, että jäisimme odottamaan seuraavaa lentoa, jonka oli tarkoitus lähteä kolmen tunnin kuluttua. Korvaukseksi odottamisesta meille tarjottiin 400 euroa kummallekin ja seuraavan lennon saimme lentää business- luokassa. Emme miettineet hetkeäkään vain tartuimme heti tarjoukseen. Emme olleet maksaneet lennoista edes tuota summaa, joten saimme reissun periaatteessa melkein ilmaiseksi. Tästä voi antaa pisteet kyseiselle lentoyhtiölle!
Saavuimme lopulta Istanbuliin myöhään illalla. Lentokentältä pääsi näppärästi ja edullisesti keskustaan bussilla, joten valitsimme sen kulkupeliksi. Hotellimme sijaitsi aivan Taksim- aukion tuntumassa. Olimme hetken aikaa aukiolla hieman hukassa, koska emme paikallistaneet kartasta hotellin sijaintia. Pyörittelimme karttaa tovin, kunnes eräs paikallinen mies tuli kysymään meiltä mihin olemme menossa. Kysyimme mieheltä neuvoa suunnasta, minne meidän pitäisi lähteä. Mies pyöritteli hetken karttaa käsissään ja hän tuumasi, että seuratkaa. Katsoimme toisiamme hetken hyvin hämmentyneenä ja päätimme kuitenkin lähteä seuraamaan miestä. Mies kävelytti meitä vähän matkaa erään miesjoukon luo. Hän ojensi kartan muille paikallisille ja he alkoivat puhua keskenään omalla kielellään. Tässä välissä olimme mieheni kanssa aivan ihmeissämme, että mitä tässä nyt oikein tapahtuu. Joukosta yksi henkilö nappasi kartan käsiinsä ja viittoi meitä seuraamaan puolestaan häntä. Päätimme mieheni kanssa, että seuraisimme häntä vain vähän matkaa. Lopulta huomasimme tämän toisen paikallisen vievän meitä syrjäiselle kujalle. Siihen paikkaan pysähdyimme välittömästi ja luulimme että nyt meitä ollaan jo heti ryöstämässä. Mies huomasi meidän jääneen vähän kauemmaksi ja hän palasi luoksemme. Hän kaivoi taskustaan virkamerkin ja kertoi olevansa poliisi ettei ole mitään hätää. Siinä vaiheessa huokasimme helpotuksesta ja jatkoimme miehen kanssa matkaa eteenpäin. Paikallinen poliisi siis sattoi meidät hotellimme ovelle saakka. Olin lukenut jo ennen matkaa netistä turkkilaisten ystävällisyydestä, mutta tällaista en tosiaan osannut odottaa.
Sitten vielä siitä hotellista. Syy siihen miksi poliisi ohjasi meidät syrjäiselle kujalle oli se, että hotellimme sijaitsi todella kammottavalla kujalla. Sinne kujalle en olisi ikinä kävellyt ellei hotellimme olisi ollut siellä. Majapaikan valinta meni totaalisesti metsään. Varasimme kyseisen majapaikan booking.com- varaus sivustolta ja kuvat antoivat ymmärtää jotain ihan muuta. Yritin löytää hotellia vielä uudestaan, mutta harmi en sitä teidän iloksi löytänyt. Varmaan mennyt konkkaan ja ehkä hyvä niin. Huone oli juuri ja juuri siedettävällä tasolla, joka onneksi kompensoi hieman tuota sijaintia. Aamupala oli todella surkea. Tarjolla oli ainostaan paahtoleipää marmeladilla, ai että. Kaikista pahinta hotellissa oli kuitenkin se, että hyvin aikaisin aamulla kadulla alkoi joku mies huutamaan jotain aivan ihmeellistä. Sillä hepulla oli vielä sama laulu joka aamu. Oikein mahtavaa..
Taksim- aukio
Taksim- aukio
Ainoa kuva, jonka kehtasin ottaa hotellista
Ainoa kuva, jonka kehtasin ottaa hotellista
Miten vietimme 5 päivää Istanbulissa

Aika meni todella nopeasti Istanbulissa. Suurin osa ajasta meni shoppailuun ja kaupungilla kiertelyyn. Emme käyneet perinteisissä turistinähtävyyksissä, joita Istanbulissa ovat Topkapin palatsi, Haga Sofia ja Sininen Moskeija. Meitä ei ole koskaan kiinnostaneet perinteiset nähtävyydet, koska meistä on mukavampaa käyttää aika kaikkeen muuhun :) . Bosporisalmen risteily sentään käytiin kokeilemassa ja prinssisaaria käytiin katsomassa paatista käsin.
DSC02655
Bosporinsalmen ristelyllä
Prinssisaaret
Prinssisaaret
Istanbulin keskustassa ei ole rantapaikkoja veden saasteiden vuoksi, joten kävimme yhtenä päivänä Mustanmeren rannalla ottamassa aurinkoa. Meidän tuurilla tietenkin sattui reissun ainut pilvinen päivä, mutta lähdimme matkaan säästä huolimatta. Matkustimme rannalle paikallisilla busseilla, jotka olivat jo kokemus sinänsä. Matkalla riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Turkissa liikenne on kaoottista ja liikenneonnettomuksia sattuu todella paljon väestöön nähden. Tämän reissun jälkeen en kyllä ihmettele miksi.
Mustanmeren rannalla
Mustanmeren rannalla
Matkustimme hyvin vanhalla pienellä bussilla, jossa ei ollut montaakaan istumapaikkaa matkustajille. Jouduimme mieheni kanssa ottamaan seisomapaikat bussin perältä, jossa ainoa tuki ja turva oli bussin lattiasta kattoon ulottuva tanko. Mustanmeren rannalle kulkeva tie oli todella kapea, joka kulki läpi vuoriston. Bussikuski kaahasi vuoristoa pitkin sellaista kyytiä, että kyydissä sai pelätä henkensä puolesta. Pystyssä pysyminen oli jo melkoinen saavutus siinä rytäkässä.
Bussin kulkureitiltä napattu kuva
Bussin kulkureitiltä napattu kuva
Liikkuminen Istanbulissa

Istanbulissa on todella hajanainen julkinen liikenne. Liikenneverkosto koostuu useasta eri kulkuvälineestä, kuten metrosta, raitiovaunusta ja lauttaliilenteestä. Metroverkostoa laajennetaan koko ajan ja liikennejärjestelyt ovat muuttuneet meidän käyntimme jälkeen huomattavasti parempaan suuntaan. Liikkuminen on edullista Istanbulissa ja reissulle kannattaa hankkia "istanbulkart", jolle voi ladata rahaa. Kortti käy kaikissa julkisen liikenteenvälineissä. Taksien käytyämistä kannattaa välttää, koska taksikuskit yrittävät huijata turisteja. Jos takseja kuitenkin käyttää, kannattaa hinta neuvotella etukäteen tai pyytää kuljettajaa laittamaan taksimittari päälle.

DSC02679 – kopio
Shoppailukatu Taksim-aukion likellä
Shoppailukatu Taksim-aukion likellä
Shoppailu ja hintataso

Istanbulin hintataso on hieman Suomen tasoa edullisempi. Turkin kulttuuriin kuuluu tinkiminen melko vahvasti, joka näkyy kuuluu asiaan erityisesti basaareissa. Tinkaaminen oli aluksi ihan hauskaa, mutta parin päivän jälkeen tinkaaminen tuntui jo rasittavalta. Basaareista sai kyllä halvalla kaikenlaista tingattua :) . Taksim-aukion lähellä oli myös kiva ostoskatu, jossa oli perusvaateliikkeitä, joita löytyy myös Suomesta. Hintataso oli siellä kuitenkin Suomen tasoa. Aasian puolella on taas huomattavasti halvempaa ja sieltä tuli ostettuakin ihan mukavasti vaatteita. Ruoka oli samanhintaista kuin Suomessa.

Ruoka

Kebab kuuluu paikalliseen ruokailuun vahvasti, mutta tämän reissun jälkeen voin sanoa että jopa Suomesta saa parempaa kebabbia. Huomasimme myös että majoneesit ja kastikkeet ovat hyvin harvinaisia kyseisessä kaupungissa. Lihan kanssa tarjoiltiin rasvaista riisiä ilman kastikkeita. Kävimme paikallisessa mäkkärissäkin syömässä, jossa hampurilaiset olivat hirveitä. Hampurilaisten välissä ei ollut muuta kuin lihaa ja salaattia, majoneesista ei tietoakaan. Ruoka ei siis ollut erityisen hyvää ainakaan meidän mielestä. Amarilloa tuli hyvin nopeasti ikävä.

Ilmasto

Istanbulissa kesät ovat todella kuumia ja talvet viileitä, joten paras matkustusaika on keväällä ja syksyllä. Heinäkuu ei ollut tosiaan ihanteellinen aika matkustaa Istanbuliin. Päivällä oli todella kuuma, parhaimmillaan 38 astetta varjossa. Reissulla sain ainakin väriä pintaan, niinkin hyvin että sain rinnan päälle kuvan nenästäni :D. Tämä tapahtui kun kävimme lautalla mutkan prinssisaarilla. Istuimme lautan katolla, jossa aurinko paistoi suoraan päänpäältä. Näinhän siinä sitten kävi että nenäni ääriviivat komeilivat rinnassani. Aika taitavaa.

Oma mielipide Istanbulista

Istanbul ei tehnyt minuun kovinkaan suurta vaikutusta. Siellä oli ihan mukava käydä, mutta käynti jää todennäköisesti viimeiseksi. Istanbul oli ensikosketukseni Aasiaan ja oli mukavaa nähdä vähän erilaista kulttuuria. Shoppailumahdollisuudet ovat hyvät, mutta siihen ne hyvät puolet oikeastaan jäävätkin. Jotkut kadut olivat tosi likaisia ja haju oli välillä todella järkyttävä. Aktiviteettaja oli tarjolla aika vähän, mutta kulttuurin nälkäiselle nähtävyyksiä riittää. Ihmiset olivat erittäin ystävällisiä, paitsi tuputtaminen ja tinkaaminen käy pidemmän päälle hermoille.
Sinisestä moskeijasta tuli sentään ohikulkumatkalla kuva otettua :)
Sinisestä moskeijasta tuli sentään ohikulkumatkalla kuva otettua :)
Istanbulin plussat ja miinukset

+ paikallisten ystävällisyys
+ edullinen paikallisliikenne
+ edulliset ostokset basaareissa
+ lyhyt lentomatka Helsingistä

- ilmasto voi olla tukalan kuuma
- tinkaaminen ja tuputtaminen
- kaduilla roskaa ja paha haju
- vähän aktiviteetteja

Vaikka aika negatiiviseen sävyyn olen puhunut kahdesta ensimmäisestä matkastani niin en kadu niitä päivääkään. Hienoja reissuja molemmat. Arvostan kokemuksia ja haluan nähdä erilaisia kulttuureja, sekä ihmisiä. Seuraava kertomus tulee Pariisista, jonne matkustimme hyvän ystäväni kanssa marraskuussa 2013 juhlimaan syntymäpäiviäni :) ..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti