keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Tästä se sitten lähtee..

Tästä se sitten lähtee..

Olen jo jonkin aikaa harkinnut blogin kirjoittamista, mutta aihevalintaa jouduin pähkäilemään jonkin aikaa. Nyt olen kuitenkin varma, että matkailu on mun juttu ja siitä haluan jakaa kertomuksia muillekin. Aloitan blogini kertomalla aluksi aiemmista matkoistani, joita olen viime vuosien aikana tehnyt.
On aika jännä juttu, kuinka olen näin lyhyessä ajassa innostunut tästä matkailusta näinkin paljon. Lapsena en päässyt matkustelemaan Suomen rajojen ulkopuolelle laisinkaan ja ensimmäisen ulkomaan matkani tein vasta 20- vuotiaana. Tähän mennessä olen jo ehtinyt käymään melkein kymmenessä eri maassa ja 2 matkaa on jo odottelemassa lähitulevaisuudessa. Kaikista hauskinta tässä on se, että olen myöskin lentopelkoinen, mutta silti sinne matkalle on aina vain päästävä :).:) .
Haluan tehdä matkoistani kertomukset, jotta muistot pysyisivät paremmin tallella. Tämä on ehkä suurin syy, miksi aloin kirjottamaan tätä blogia. Tietysti on mukavaa jakaa näitä myös muille. Tästä se lähtee, katsotaan mitä tästä tulee..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti