keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Blogin muuttoprojekti

Blogini tulee siirtymän lähiviikkoina Rantapallon alustalle. Päätös muutosta syntyi muutama viikko sitten ja en ole sen vuoksi kirjoittanut viime viikkoina kovinkaan paljoa. Ajattelin muuton hoituvan nopeasti, mutta on tässä saanut odotella tovin aikaa. Muutto Rantapalloon hoituu kuitenkin onneksi helposti, koska he hoitavat blogin siirtämisen kokonaisuudessaan.

Aloitin blogin kirjoittamisen viime vuoden lokakuussa aluksi wordpressin alustalla. Pidin wordpressistä, mutta ajattelin kokeilla kuitenkin bloggerin alustaa. Pakko myöntää, että syynä blogin siirtämiseen oli silloin affliate-mainnonan mahdollisuudet bloggerissa, mutta tämä homma ei ottanut tuulta allensa. Mainostaminen blogissa vaikutti turhan vaikealta, enkä hallunnut täyttää tekstejäni kaiken maailman mainoksilla. Mainostaminen ei ollut minun juttu. Haluan kirjoittaa blogia puhtaasti itseäni varten, joten päätin jättää ylimääräiset humputukset muille. Muutenkin rantapallo tuntuu tällä hetkellä loogisemmalta paikalta blogilleni matkailuaihepiirin vuoksi. Perustin blogin alunperin omaksi ilokseni, joten palataan alkuperäiseen suunnitelmaan. Kaikkea pitää kuitenkin kokeilla vai mitä :) .

Blogini osoite tulee olemaan jatkossa www.rantapallo.fi/pienimaailmanvalloittaja/. Vanhaan blogisivustoon tulee automaattinen ohjaus uuteen paikkaan, joten tämän osoitteen kauttakin pääsee uudelle saitille.

Kuva lainattu. www.mtv.fi


tiistai 2. helmikuuta 2016

Dubai täältä mä tulen, kunnossa tai en!

Arabiemiraattien matka alkaa kolkuttamaan jo ovella. Matkan olen varannut jo viime vuoden elokuussa, mutta olen saanut tämän hyvin pyyhittyä mielestäni. Lähtöön on reilu kuukausi aikaa, joten voisi alkaa olemaan kohta korkea aika aloittaa matkan suunnittelu. En ole viime aikoina ehtinyt edes miettiä koko asiaa, koska tässä on muutosten tuulet puhaltanut semmosta myllyä ympäriinsä, ettei perässä enää pysy. Uusi koulu on pitänyt hyvin ajatukset muualla ja nyt on uuteen työhönkin hakupaperit vetämässä. Muutenkin on alkanut tuntumaan siltä, että kaipaisin jotain uutta jännää tähän elämään. Ilmeisesti joku 30-kriisi tulossa.


Dubaita varten tuli aloitettua dieettikin joka meni viime viikonloppuun saakka oikein hyvin. Kaveri meni höynäämään pieniin viinin maistiaisiin, joten tässä onkin mennyt alkuviikko kehoa herätellessä. Ei auta muuta kuin lyödä turpovaihde silmään niin eiköhän rantakuntoon vielä päästä maaliskuuhun mennessä. Ainakin melkein :) . Minulla on aina tapana aloittaa "rantakuntoon projekti" ennen matkaa. Mielestäni on paljon mukavampaa lähteä reissuun freesissä kunnossa, vaikka muutama kilo elopainoa reissusta aina tarttuukin mukaan. Treenaan säännöllisesti ympäri vuoden, mutta ennen matkaa minulla on tapana siistiä hieman kuntoa, jotta reissussa saan nauttia olostani täysin rinnoin. Jotkut treenaa lomallakin, mutta itse haluan lomallani heittää kaikki arkiset asiat hetkeksi sivuun ja keskittyä ainoastaan matkakohteesta nauttimiseen. 


Kuva lainattu ja muokattu : www.airspacemag.com


Täytyy varmaan viikonloppuna alkaa suunnittelemaan tarkemmin matkaohjelmaa Emiraatteihin, jotta tässä saisi pikkuhiljaa matkamoodin päälle. Dubai täältä mä tuun!

tiistai 26. tammikuuta 2016

Hotelli review legian Kriyamaha Villa

Vuosi sitten olimme mieheni kanssa matkalla Balilla, jossa yövyimme 2 yötä edellä mainitussa majapaikassa. Halusimme päästä pariksi päiväksi rauhoittumaan rauhalliseen villaan, joka tuli todellakin tarpeeseen pitkän matkustamisen ja muutaman päivän Singaporen kaupunki hulinan jälkeen. Villassa oli huoneistoja ainoastaan 6 kappaletta, joten rauhottumiseen se sopi oikein hyvin. Villa tuli kustantamaan yötä kohden meille 130 euroa, joka ei ollut todellakaan paha hinta kyseisestä yösijasta. Villa oli aivan ihana, tykkäsin!

One year ago we were at Bali with my husband, where we slept two nights in aforesaid villa. We wanted relax a couple of days in some restful place, because we had a long trip behind and after a couple of days visit in Singapore that sounded a good idea. There was only 6 rooms in villa, so it adapted perfectly to relaxing. The villa cost 130 euros per night for us, which has not bad price for this place. The villa was marvelous, I liked it!

Huone


Legian Kriyamaha Villa


Villan huoneisto vastasi ihan hyvin varaussivustojen esittämiä kuvia. Villassa oli olohuone, makuuhuone, suihkutila ja erillinen wc sekä piha-alue, jossa oli oma yksityinen uima-allas jacuzzilla. Vaikka piha-alue oli hyvin pieni, sain otettua aurinkoakin ulkona ja altaassa oli mukava käydä pulahtelemassa pitkin päivää. Uima-allas oli aika viileä, mutta se ei hirveästi haitannut kuuman ilmaston vuoksi. Villa oli todella siisti. Ainoastaan gekot pitivät hieman ääntä, mutta ei kuitenkaan haitaksi asti. Gekot vilistelivät huoneiston katossa, joka on ihan normaalia tuolla päin maailmaa. Tarvittaessa henkilökunta tuli häätäämään niitä vähemmäksi.


Bed I miss you <3


Sänky oli muuten aivan mahtava! Paras sänky, jossa olen koskaan nukkunut. Minulla on vieläkin ikävä sitä vuodetta :) .

Gekko


Room


The villa´s apartment was well matched with the booking sites photos. There was living room, bedroom, bathroom, separate toilet and garden, where was a private swimming pool with Jacuzzi. Even though garden was very small, I was able to sunbath outside and it was nice swim in pool many times a day. The pool was a little bit cold, it was not a problem because of hot climate. The villa was also very clean. Only geckos made some noise, but it was not a big deal. There was plenty of geckos in the ceiling, which is normal thing in Indonesia. The villa´s staff will drive geckos away if it´s necessary.

The bed was awesome! It was the best bed where I have ever sleep. I still miss that bed :) . 

Aamiainen

Aamupala vaihtoehtoja oli muutama, joista me söimme indonesialaisia nuudeleita joka aamu. Nuudelit osottautuivat niin hyviksi, joten niitä oli saatava joka päivä. Aamupala tilattiin soittamalla vastaanottoon ja ruoka tuotiin suoraan huoneeseen. Annokset olivat aika pieniä, mutta me pidimme aamupalasta kaikesta huolimatta.

Breakfast

There was a couple of breakfast options in this villa. We ate Indonesian noodles every morning, because it tasted really good. We had to order breakfast calling reception every morning and staff brought food to our room. The portions was a little small, but we liked Indonesian noodles anyways. 

Living room

Palvelu

Villa saa ehdottomasti täydet pisteet palvelusta! Saavuimme villaan hyvin aikaisin aamulla, koska lensimme edellisenä yönä Singaporesta Balille. Tiesimme huoneistomme vapautuvan vasta iltapäivällä, mutta olimme todella väsyneitä unettoman yön jäljiltä, joten päätimme mennä odottelemaan villaan huoneen vapautumista. Villan henkilökunta teki olomme mukavaksi odottaessamme ja pahoittelivat koko aamupäivän, koska heillä ei ollut vapaata huonetta heti aamulla. He tarjosivat meille myös ilmaisen aamiaisen ja pientä syötävää kahvin kera päivän aikana. Koko vierailumme ajan palvelu oli erittäin ystävällistä ja henkilökunta piti huolen viihtyvyydestä.


Service

The villa gets definitely full score of service! We arrived to villa very early in the morning, because we flew the previous night from Singapore to Bali. We knew that our apartment will be free until afternoon, but we decided to go waiting at the villa. The villa´s staff made our feel comfortable while waiting and they apologized all morning that they had not free apartment. They served us free breakfast and snacks with coffee during the day. The service was very friendly on whole our visit and staff took care of that we felt comfortable all our stay. 

Villa´s entrance 

Love locks on the villa´s wall


Sijainti

Villa sijaitsee aika syrjässä, mutta onneksi taksit ovat todella halpoja Balilla. Lähettyvillä ei ole oikeastaan mitään, joten sijainnin takia villaa ei kannata valita. Tämän vuoksi villa ei ole kovin hyvä vaihtoehto pidemmälle visiitille, mutta parin päivän rauhoittumiseen todella hyvä vaihtoehto.

Location

Villa locates far a way from everything, but luckily taxis are very cheap on Bali. In the neighborhood has nothing interesting, so because of location villa is not good option. For this reason villa is not good choice for long visit, but for relaxing it is very good option on short visit. 


Villan arvostelu ( 1 -  5 )


Sijainti/location                     2

Nukkuminen/sleeping            5

Huone/room                           4

Palvelu/service                       5

Hinta-laatusuhde/price-quality relationship      5

Siisteys/cleanless                     4



Loppuarvosana / final grade               4   









tiistai 19. tammikuuta 2016

Luuserista hikipingoksi

Nyt on ensimmäiset koulupäivät Jamkissa taputeltu ja olen matkalla kotiin. Hieman pitkiä nämä koulumatkat kun eri kulkupeleissä saa istua 7-8 tuntia yhteensoittoon, mutta eipä se haittaa.

Jyväskylän Ammattikorkeakoulusta jäi todella hyvä maku suuhun näin parin ensimmäisen päivän perusteella. Tunsin jo heti ensimmäisen päivän jälkeen oloni tervetulleeksi ja opettajat olivat erittäin yhteistyöhaluisia. Edellisessä koulussa totuin jo siihen, ettei juuri mikään tavallisuudesta poikkeava onnistu ja kaikki tuntui muutenkin niin hankalalta. Minulla tulee hyväksilukuja todella paljon, joten minun kohdallani joudutaan hieman soveltamaan ja tätä he eivät pitäneet ollenkaan ongelmana, vaan aikoivat parhaansa mukaan räätälöidä opintojaksoja, jotta opinnot saadaan hyvin rullaamaan.

Motivaatio nousi kyllä huippuunsa ensimmäisen lähijakson jälkeen. Tässähän jo ihan odottaa, koska pääsee koulujuttuja tekemään. Täytyy varmaan pyhittää viikonloppuna yksi päivä jo kouluhommille, jos siis maltan odottaa sinne saakka ;) . Onkohan tässä jotenki päästänsä pöpi, kun koulusta voi innostua näin paljon. Kukapa olisi uskonut, että minusta tulee tämmönen hikipinko. Olen ollut aiemmin todella huono koulussa. Kaikki alkoi jo ala-asteelta, kun minua ei meinattu päästää edes ykkösluokalle pienen kokoni takia. Luulivat varmaan minun olevan päästäni vajaa, kun fyysistä kokoakaan ollu siunattu. Jouduin käymään pienessä älykkyystestissä, jonka läpäisin ihan heittämällä. Yläasteella ja lukiossa sain lähes aina huonompia arvosanoja kuin muut, vaikka tein hullun lailla töitä kurssien eteen. Nyt tilanne on muuttunut ihan päälaelleen.

Minua motivoi eniten nyt se, että pääsin juuri sinne minne olen halunnut jo vuosia. Tähän kouluun aijon panostaa ihan täysillä, mutta kiire saa tästä koulusta jäädä niin jää aikaa myös muulle elämälle :)

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Kohti uusia haasteita

Tässä sitä nyt istutaan Onnibussin kyydissä matkalla Jyväskylään. Huomenna olisi ensimmäinen koulupäivä Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa, jonne hain viime syksynä opiskelemaan. Olen todella pitkään halunnut juuri Jamkiin opiskelemaan logistiikkaa, mutta aiemmin ei ollut mahdollisuutta käydä kyseistä alaa etäopiskeluna. Fiilis on vielä sen vuoksi huikea, koska vain 20 otettiin sisälle 140:stä. Pääsykokeissa opettajat kertoivat myös että jotkut ovat yrittäneet kyseiseen koulutukseen viidettä vuotta peräkkäin eikä ole onnistanut ja meikäläinen meni ekalla yrittämällä sisälle!

Olen jo aivan fiiliksissä uudesta koulusta ja huomisestapäivästä. Monet taivastelivat mulle, että miten jaksan aloittaa uuden koulun heti toisen perään. Vaikka koulu tuo todella paljon hommia lisää niin en näe koulun käyntiä pelkästään koulutehtävinä ja luennoilla istumisena. Koulun kautta tapaa uusia ihmisiä ja koulu saattaa avata täysin uusia mahdollisuuksia elämässä. Esimerkiksi työharjoitteluja ulkomailla, opintomatkoja jne. Edellisessä koulussani ryssin työharjoittelumahdollisuuden ulkomailla, koska menin hakemaan kaikki työharjoittelut hyväksiluetuiksi. Ehdin jo työpaikkallani puhua asiasta ja he kertoivat mahdollisuudesta lähteä vaihtoon Itävallan tehtaalle. sehän meni sitten siinä.

Tättärää.. Odotan innolla huomista ja sitä mitä tämä koulu tuo tullessaan. Ei voi käsittää miten kaikki palaset loksahtivat niin hyvin kohdalleen. logistiikan insinööritutkinto sattui just nyt alkamaan eka kertaa etäopiskeluna ja se että minä täysin vahingossa huomasin tämän tapahtuvan, työkaveri lähti myös opiskelemaan juuri Jyväskylään ja Onnibus alkoi ihan vasta kulkemaan täältä pohjoisesta. Mulla on nyt sellanen fiilis että tällä kaikella on nyt joku tarkotus ja luulen tästä seuraavan jotain suurta. Sehän nähdään :) .

torstai 14. tammikuuta 2016

Matkakertomus Pietari

Palataan vielä hetkeksi Pietariin, jossa olimme 5 päivän reissulla mieheni kanssa muutama viikko sitten. Lähdimme Pietariin moikaamaan perhetuttuani Igoria ja tarkoitus oli nähdä samalla hieman venäläistä uuden vuoden viettoa.


31.12.2015 Torstai 

Lentomme lähti kuuden aikaan aamulla Rovaniemeltä Helsinkiin, josta loppu matka Pietariin taittui Allegro-junalla. Junamatka kesti vain kolme ja puoli tuntia, joten se tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Junassa tulikin paljon katseltua Venäläisiä maisemia, jotka kiinnostivat minua hyvinkin paljon. Maisemat muuttuivatkin täysin rajaylityksen jälkeen. Ränsistyneitä rakennuksia näkyi matkan varrella todella paljon, joka nyt on ihan tyypillistä Venäjällä. Rakennusmääräykset eivät taidalla olla ihan niin justiinsa.


Viipuri


Olimme perillä Pietarissa puoli kolmen aikaan paikallista aikaa. Igor tuli meitä vastaan juna-asemalle, josta jatkoimme metrolla keskustaan. Igor saatteli meidät hotellillemme ja sovimme näkevämme illalla. Meidän tarkotus oli lähteä katsomaan vuoden vaihtumista kaupungille, mutta meille kävi hieman ohraisesti mieheni kanssa. Lähdimme seitsemän aikaan etsimään mieheni kanssa ravintolaa hotellin lähimaastosta, mutta kaikkialla oli keittiö mennyt jo kiinni. Kiertelimme ympäriinsä todella kauan aikaa ja ehdimme jäätyä kunnolla. Lopuksi meidän oli todettava ettei täällä ole mikään paikka auki ja palasimme hotellille syömään. Voitte hyvin arvata mitä seuraa, kun ensin palelluttaa itsensä ulkona ja sen jälkeen vetää masun umpi täyteen. Hotellin sänky kuulosti siinä vaiheessa houkuttelevammalta vaihtoehdolta, joten päätimme jäädä uuden vuoden riennoista pois. Minä taisin vetää sikeitä jo kymmeneltä illalla..

01.01.2016  Perjantai

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme hyvissä ajoin mieheni kanssa omin päin kaupungille. Edellisillan jäätymisen jälkeen kalsarikauppaan oli päästävä ensi tilassa, jotta ulkona tarkeni olla. Uuden vuoden aika on tosiaan Venäjällä pyhä aikaa, mutta osa kaupoista avasi kuitenkin ovensa jo uuden vuoden päivänä. Tätä arvuuttelin aiemmassa blogikirjoituksessani ennen matkaa, mutta nyt voin kertoa tuleville lähtiöille, että ne kaupat ovat oikeasti auki. Uuden vuoden päivänä kahvilat olivat jo aamupäivällä auki ja vaatekaupat alkoivat avaamaan oviaan kahden aikaan iltapäivällä.

Perjantai päivä vietettiinkin Nevski Prospektilla, joka on Pietarin pääkatu. Illalla Igor kutsui meidät mukaan viettämään iltaa hänen tyttöystävänsä Marinan kanssa. Menimme kuuntelemaan venäläistä rock-bändiä, jonne saimme ilmaiset liput Marinan kautta. Bändin jäsenet olivat Marinan tuttuja, joten pääsimme sitä kautta myös jonon ohi. Osasin jopa itse tilata venäjäksi koko porukalle oluet :) . Keikan jälkeen lähdimme takaisin hotellille ja pääsimme käyttämään Venäjällä tyypillistä pimeää taksia. Marina viittoi kyydin suoraan kadulta ja pääsimme tässä kyydissä takaisin hotellille. Venäjällä voi tosiaan kyydin ostaa ihan keneltä tahansa.


Tavaratalo Nevski Prospektilla


02.01.2016 Lauantai

Lauantaina Igor ja Marina lähtivät näyttämään meille kaupunkia. Kävimme katselemassa talvipalatsia ulkoa käsin ja verikirkossa piipahdettiin ihan sisällä asti. Koko päivä siinä vierähtikin ympäri pyöriessä. Olimme edeltävänä iltana varanneet mieheni kanssa flystation lennot, joten sinne lähdimmekin suoraan kaupungilta. Marina sai järjestettyä meille taksikyydin flystationille edulliseen hintaan. Flystation sijaitsee täysin kaupungin ulkopuolella, joten sinne oli melkein pakko mennä taksikyydillä. Marina onnistui neuvottelemaan kyydin vielä siten, että taksikuski odotti meitä flystationilla koko ajan ja vei meidät takaisin hotellille. Taksikyydille tuli hintaa vain 25 euroa, vaikka taksi oli meillä kanissa yli 2 tuntia.



Verikirkko



Igor ja Marina Verikirkon edustalla


Tyylilyyli Flystation

Flystation on tuulitunneli, jossa pääsee lentämään tunnelissa. Tämä oli todella hauskaa, mutta lentoaika oli harmillisen lyhyt. Ostimme lentoaikaa 4 minuuttia, joka tuli maksamaan noin 40 euroa henkilöltä. Todella kallista, mutta kivaa lystiä :) . Tunnelissä pääsi käymään kaksi kertaa, josta toisella kerralla ohjaaja käytti vähän enemmän vauhtia tunnelissa. Joskus pitää päästä kyllä uudestaan vähän pidemmäksi aikaa.



03.01.2016 Sunnuntai

Sunnuntaina olisimme halunneet käydä sukellusvenemuseossa sekä robottimuseossa, mutta valitettavasti sukellusvenemuseo oli suljettu ja robottimuseota emme yksinkertaisesti löytäneet. Päivä käytettiinkin ahkerasti shoppaillen. Galeria-ostoskeskuksessa vierähtikin tovi, josta lähdimme kassit pullollaan. Ostoskeskus on aivan valtava, jossa kannattaa ehdottomasti käydä Pietarissa. Ostarissa oli 6 kerrosta, josta jokainen kerros oli todella laaja. Ostettavaa löytyi laidasta laitaan ja matkaan tarttuikin vati Ferrari kaupasta, talvikengät, huppari, alusvaatteita, eyeliner, reppu ja vaikka mitä muuta :) . Harmi kun aika ja jalat eivät riittäneet käymään kiertelemässä pieniä putiikkeja joita näkyi olevan Nevskiltä erkanevilla sivukujilla. Sieltä olisi varmasti löytänyt halvalla vielä kaikkea kivaa. No toisaalta ihan hyvä, koska meillä oli vain käsimatkatavarat ja jouduin pukemaan päälleni kolme vaatekerrastoa, jotta sain matkalaukkuuni kaikki mahtumaan. No jos kesällä saan kaverini Miian lähtemään Pietariin uudestaan niin varmaan on otettava iso ruumaan menevä matkalaukku, jotta saa shoppailla ihan rauhassa.


Galeria ostoskeskus

Galeria shopping mall


04.01.2016 Maanantai

Maanataina palasimme kotiin. Emme suunnitelleet mitään tälle päivää, koska junamme lähti takaisin suomeen 3 aikaan iltapäivällä. Kotona olimme vasta 10 aikaan illalla. Ihan mukava reissu oli vaikka uuden vuoden riennot jäivätkin näkemättä ja sitä pakkasukkoa en nähnyt. Tästä olen kyllä vähän harmissani. Sama niille raketeille, mutta se pakkasukko olis ollu kova juttu :) . Toisella kertaa sitten. Onneksi Pietari on niin lähellä, joten sinne on helppo mennä uudestaankin.


sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Joulukuussa Floridaan !?

Tuli eilen illalla vähän selailtua netissä pienissä matkahaaveissa ja sitähän melkein ajautui jo Atlantin toiselle puolelle. Tästä kuuluu kiitos tai syytös työkaverille, joka kertoi minulle, että Ruotsin Luleån kautta pääse halvalla jenkkeihin. Tätä asiaahan piti lähteä tutkimaan, niin totta hän puhui. Norwegian lentää todella edullisesti Tukholmasta muun muassa Las Vegasiin, Floridaan, New Yorkkiin ja moniin muihin kohteisiin Jenkeissä. Tietysti asiasta innostuin ja miehelleni jo ehdotin, että lähettäisiin joulukuussa Floridaan! Pitää maanantaina alkaa järjestelemään lomia, jotta matka onnistuisi.


Florida. kuva lainattu


En ole vielä koskaan käynyt jenkeissä ja olen haaveillut pääseväni sinne jo kauan aikaa. Haluaisin Floridan lisäksi käydä muun muassa Las Vegasissa ja New Yorkissa. En ole vielä aiemmin uskaltanut lähteä lentämään Atlantin yli lentopelkoni vuoksi. Olen siedättänyt lentopelkoani viime vuoden ajan todella tiuhaan, joten uskon nyt selviäväni Atlantin ylityksestä, vaikka helppoa se ei tule tosiaan olemaan. Muistan kun lensimme viime vuonna Singaporen lennolla Intian Valtameren yli, niin sekin oli jo ihan kamalaa. Intian valtameri on tosiaan aika pieni läntti verrattuna Atlantin valtamereen. No ehtisin tässä melkein vuoden valmistautua :) .

Minun ei kyllä pitänyt lähteä seuraavalle kaukomatkalle vielä tänä vuonna, mutta hupsista keikkaa. Taas on suunnitelmat suuria ja lentoliput melkein varattu. Se on hienoa, kun näitä ideoita aina tupsahtaa jostakin. Hemmetin työkaveri...

lauantai 9. tammikuuta 2016

Solo Sokos Hotel Vasilevsky hotel review


Yövyimme Pietarin matkalla Sokos hotelli Vasilevskyssa, joka sijaitsee Vasilevskyn saarella hieman keskustan ulkopuolella. Varasin hotellin Amoman kautta, koska heillä oli sillä hetkellä kaikkein edullisin hinta. Sain huoneen puoleen hintaan, joten hotellihuone tuli yöltä maksamaan vain 40 euroa ja aamupalakin kuului hintaan.

We slept our nights in Sokos hotel Vasilevsky in St. Petersburg, which locates at the Vasilevsky island a little bit outside of the center. I Booked hotel from Amoma, because they had the lowest price in that moment. I got the room on half price, so our room cost one night only 40 euros and breakfast included to price.

Huone

Valitsin hotellista perustason huoneen, joka vastasi täysin odotuksia. Varaussivustojen kuvat eivät valehdelleet yhtään. Huone oli todella hieno ja kaikki asiat olivat niin kuin pitikin. Sänky oli myös hyvä, eikä äänieristyksessäkään ollut mitään valittamista.

Room

I chose a basic room from this hotel, which was totally what I expected. The pictures of the booking sites didn´t lie at all. The room was very fancy and all things was they have to be. A bed was also good and soundproofing was ok too. 


My picture from hotel room




Booking.com´s picture from room



Hotellin aamiainen

Hotellin aamiainen oli todella hyvä. Aamiaisbuffet oli hyvin kattava ja joka päivä vaihtelevuuttakin oli tarjoiluissa. Aamiaisella oli tarjolla jopa kuohuviiniä joka päivä! Pöydän antimet oli merkitty pienillä kylteillä, joissa oli teksti myös Suomeksi.


Hotel´s breakfast

Hotel´s breakfast was really good. The breakfast buffet was comprehensive and some of food changed every day. There was also sparkling wine every day! Every food was marked a little sings, which has text also to finnish.


Kuohuviiniä aamiaisella :)

Hotellin palvelu

Hotellin palvelu oli ihan ok. Hotellin pääaulassa oli turisteille suunnattu retkipalvelu, josta pystyi tilaamaan taksikyydin joka paikkaan. Hotellin henkilökunta soitti taksin ja neuvotteli kyydin hinnan valmiiksi, joten meillä ei tarvinnut kuin hypätä kyytiin. Hotellin aulassa oli myös pankkiautomaatti, josta sai helposti rahaa nostettua.

Hotel´s service

Hotel´s service was ok. At the main lobby was tour desk for tourists, where you can order taxi to every where. The hotel´s staff called taxi and negotiated the price of taxi, so we had to only jump into taxi. At the main lobby was also ATM, where you can withdraw money very easily. 


Hotel´s main lobby


Hotellin sijainti

Hotellin sijainti olisi ollut todella hyvä, jos lähin metroasema olisi ollut toiminnassa. Läheisimmälle metroasemalle oli tällä hetkellä ainakin kilometrin matka ja Nevski Prospektille sai kävellä pari kilometriä. Liikkuminen hotellilta oli järkevintä taksilla, koska kyydin keskustaan sai 200 ruplalla. Hotellin lähettyvillä oli mukavasti ravintoloita ja lähellä oli myös kävelykatu, jossa oli jonkin verran putiikkeja. Ihan hotellin vieressä oli myös pieni kioski, josts pystyi ostamana elintarvikkeita.

Hotel´s location

The Hotel´s location would have been really good, if the nearest metro station would have been in operation. At this moment the nearest metro station was at last one kilometer away and Nevski prospekt was 2 kilometers away. The easiest way to get centre was take taxi from hotel, because ride cost only 200 ruples. 


Solo Sokos hotel Vasilevsky


Hotelli arvostelu (1 - 5)


Sijainti                                                3

Nukkuminen                                      4

Huone                                                5

Palvelu                                               4

Hinta-laatusuhde                                5

Siisteys                                               5


Loppuarvosana                                 4,5


Sain myös päivän naurut, kun aloin tutkailemaan hotellin vitriinikaappia. Sieltähän löytyi suomalaista jalostajan hernekeittoa! Eikä ole mitään havaintoa, mitä ne siellä teki?!


Jalostajan hernekeittoa hotellin vitriinikaapissa?!

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Liikkuminen Pietarissa

Pietarissa on toimiva julkinen liikenne, joten kaupungissa pääsee helposti paikasta toiseen. kaupungista löytyy metroverkosto, sekä busseja ja raitiovaunuja. Reissun aikana minua huvittivat trolloybussit, jotka ovat sähköllä toimivia linja-autoja. sähköauto kuulostaa nykyaikaiselta, mutta nämä olivat jotain ihan muuta. Bussit olivat riippuvaisia kaupungin yläpuolella kulkevista kaapelihässäköistä, jonka vuoksi nämä bussit eivät voineet vaihtaa edes kaistaa. Kaupunki oli aivan täynnä näitä kaapeleita, jotka olivat todella ruman näköisiä. Bussit näyttivät ihan heinäsirkoilta :D

Trolleybus. kuva lainattu


Metrolla liikuttiin melko paljon reissun aikana. Maksamiseen käytettiin metropoletteja, joita pystyi ostamaan kaikilta metroasemilta. Yhden poletin hinta on 35 ruplaa, joka on tämän päivän kurssilla 0,50 euroa. Osa metroista ja asemista olivat todella vanhoja, mutta jonkin verran kalustoa ja asemia oli jo uusittu. Vanhoissa metroissa asemat kuulutettiin vain venäjäksi, jonka vuoksi sai olla tarkkana että jäätiin oikealle asemalle. Uusissa metroissa oli jo käytössä valotaulu, josta oli helppo seurata metron etenemistä.


Taksit olivat yllättävän halpoja Pietarissa, mutta niiden käyttäminen ei ollut todellakaan yksinkertainen juttu. Pietarissa on satoja eri taksifirmoja, eivätkä taksit käytä mittareita. Homma pelaa siten, että hinta neuvotellaan ennen matkaa. Taksia ei myöskään saanut napattua kadulta viittomalla, vaan Venäjällä on tapana tilata kyyti soittamalla. Kaikista hauskinta tässä oli kuitenkin se, ettei kukaan taksikuski puhu englantia, joten kyydin tilaaminen ja hinnasta neuvotteleminen on venäjää puhumattomalle todella vaikeaa. Hotellit tilaavat taksin hyvin mielellään ja neuvottelevat hinnan valmiiksi. Saimme kyydin tilattua myös Nevskillä kahvilasta, jolloin kahvilan työntekijä järjesti meille kyydin. Pietarissa taksikuskien lisäksi lähes jokainen autoilija on potentiaalinen taksi. Venäjällä voi pimeän taksin napata mistä vain ja hinta neuvotellaan samalla tavalla kuin oikean taksin kanssa. Kuulostaa oudolta, mutta tämä on ihan yleinen tapana Venäjällä. Yhden pimeän taksin kyydissä menimme takaisin hotellille, kun venäläinen perhetuttuni järjesti meille kyydin kadulta.


Uusittu metroasema Pietarissa


Pietarissa takseja kannattaa ehdottomasti käyttää, jos hotelli ei ole kovin lähellä metroasemaa tai jos matka on pitkä. Kyydit maksoivat keskustan alueella 200-400 ruplaa, joka on euroissa noin 3 - 6 euroa. Eikä jouduttu kertaakaan istumaan edes Ladan kyydissä :). Suurin osa takseista oli kohtuu uusia. Kävimme yhtenä iltana taksilla kaupungin ulkopuolella flystation tuulitunnelissa, jonne oli 40 minuutin ajomatka. Saimme sovittua kyydiin 2000 ruplalla, johon sisältyi meno ja paluumatkat ja taksikuski odotti meitä perillä tunnin verran. hinta vastaa euroissa n. 25 euroa eli ei juuri mitään.


St. Peterspurg - Pietari satama


Taksikuskit olivat myös ihan asiallista sakkia. Eräskin kuljettaja höpötteli meille venäjäksi vaikka tiesi ettei me ymmärretä juuri mitään. Liikenne Pietarissa ei myöskään ollut niin paha kuin olisi voinut kuvitella. Keskustassakin oli todella suuria teitä, kaistoja oli parhaimmillaan varmaan 8. Vaikka taksin tilaaminen olikin välillä hankalaa niin hyvä asia Venäjän taksiliikenteessä on se, ettei tarvinnut pelätä huijatuksi tulemista. Hinta kun sovittiin etukäteen, niin tiesimme aina mitä kyyti tulee maksamaan. 

maanantai 4. tammikuuta 2016

Kuvaus Pietarista

Nyt olen matkalla Pietarista kotiin Rovaniemelle. 5 päivää Pietarissa takana yhtä kokemusta rikkaampana. Venäjä on kyllä tähän mennessä erikoisin paikka, missä olen käynyt. Pietaria ei ole tehty turisteille liian tehty liian helpoksi, mutta kaikesta kuitenkin selvittiin.
Hatarasta Venäjän kielen taidostani oli todella paljon hyötyä reissulla, koska aika harvassa paikassa puhuttiin englantia. hotellissa ja ravintoloissa puhuttiin aika hyvin, mutta muualla ei juuri ollenkaan. Venäläisten kirjaimien opettelimen auttaa jo pitkälle.

Pietari oli ihan mukava paikka käydä ja etenkin ruplan syöksymisen ansiosta Venäjällä on todella halpaa. En uskonut siellä olevan noinkin halpaa. Alla esimerkkihintoja tämän päivän kurssilla (1€ = 76 ruplaa)

Taksimatka keskustan alueella 200 - 500 ruplaa (n. 3 - 8 €)
Olut anniskelupaikassa  170 - 250 ruplaa ( 2 - 3 € )
Metropoletti kerta  35 ruplaa (0,5 €)
Illallinen edullisessa ravintolassa 400 - 800 ruplaa (5 - 10 euroa)
Viinilasi anniskelupaikassa 160 - 250 ruplaa ( 1.5 - 3 €)

Pietari oli hieman harmaa paikka näim talvella, mutta kesällä kaupunki on varmasti huomattavasti kauniinpi. Meri-ilmasto teki pakkasesta todella purevan, joten tähän aikaan vuodesta kannattaa ottaa toppavaatteet mukaan.

Pietariin lähden varmasti uudestaan ainakin halpojen hintojen perässä. Kaverille jo vähän puhelinki että kesällä voitais tehdä shoppailureissu Pietariin jos hänkin hankkii viisumin :) . Jos Pietarissa ei olisi näin edullista niin tuskin tulisi tehtyä toista reissua. Yhdellä kerralla tuli kaikki olennainen nähtyä.

Talvipalatsi

Ostoskeskus Galeria

Verikirkon edustalla

lauantai 2. tammikuuta 2016

Terveisiä Pietarista

Terveiset täältä Pietarista. Täällä on ihan järkyttävän kylmää! Tekee  varmaan tuo meri-ilmasto tehtävänsä. Ekana päivänä piti lähtiä ensmäiseksi kalsarien ostoon ettei ihan heti palelluttu.
Uuden vuoden aattoilta meni meidän osalta hieman mönkään. Oltiin nukkumassa jo reilusti ennen puolta yötä. Yritettiin alku illasta ettiä ruokapaikkaa, mutta venäläisillä oli niin kiire juomaan vodkaa että ravintolat sulkivat ovensa jo 20.00. Ehdittiin paleltua myös sen verran pahoin ruokapaikan metsästyksessä ettei kumpaakaan meistä huvittanut lähteä enää ulos. Paukut ja pakkasukko jäivät tällä kertaa näkemättä.

Eilinen menikin kalsareiden metsästyksessä ja illalla kävästiin kuuntelemassa paikallista bändiä pienessä kapakassa.

Tänään olis tarkotus suunnata uudestaan kaupungille.

Pietari

Näyttää kylmältä ja kylmä siellä olikin

Pietarin metroasemalta