torstai 14. tammikuuta 2016

Matkakertomus Pietari

Palataan vielä hetkeksi Pietariin, jossa olimme 5 päivän reissulla mieheni kanssa muutama viikko sitten. Lähdimme Pietariin moikaamaan perhetuttuani Igoria ja tarkoitus oli nähdä samalla hieman venäläistä uuden vuoden viettoa.


31.12.2015 Torstai 

Lentomme lähti kuuden aikaan aamulla Rovaniemeltä Helsinkiin, josta loppu matka Pietariin taittui Allegro-junalla. Junamatka kesti vain kolme ja puoli tuntia, joten se tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Junassa tulikin paljon katseltua Venäläisiä maisemia, jotka kiinnostivat minua hyvinkin paljon. Maisemat muuttuivatkin täysin rajaylityksen jälkeen. Ränsistyneitä rakennuksia näkyi matkan varrella todella paljon, joka nyt on ihan tyypillistä Venäjällä. Rakennusmääräykset eivät taidalla olla ihan niin justiinsa.


Viipuri


Olimme perillä Pietarissa puoli kolmen aikaan paikallista aikaa. Igor tuli meitä vastaan juna-asemalle, josta jatkoimme metrolla keskustaan. Igor saatteli meidät hotellillemme ja sovimme näkevämme illalla. Meidän tarkotus oli lähteä katsomaan vuoden vaihtumista kaupungille, mutta meille kävi hieman ohraisesti mieheni kanssa. Lähdimme seitsemän aikaan etsimään mieheni kanssa ravintolaa hotellin lähimaastosta, mutta kaikkialla oli keittiö mennyt jo kiinni. Kiertelimme ympäriinsä todella kauan aikaa ja ehdimme jäätyä kunnolla. Lopuksi meidän oli todettava ettei täällä ole mikään paikka auki ja palasimme hotellille syömään. Voitte hyvin arvata mitä seuraa, kun ensin palelluttaa itsensä ulkona ja sen jälkeen vetää masun umpi täyteen. Hotellin sänky kuulosti siinä vaiheessa houkuttelevammalta vaihtoehdolta, joten päätimme jäädä uuden vuoden riennoista pois. Minä taisin vetää sikeitä jo kymmeneltä illalla..

01.01.2016  Perjantai

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme hyvissä ajoin mieheni kanssa omin päin kaupungille. Edellisillan jäätymisen jälkeen kalsarikauppaan oli päästävä ensi tilassa, jotta ulkona tarkeni olla. Uuden vuoden aika on tosiaan Venäjällä pyhä aikaa, mutta osa kaupoista avasi kuitenkin ovensa jo uuden vuoden päivänä. Tätä arvuuttelin aiemmassa blogikirjoituksessani ennen matkaa, mutta nyt voin kertoa tuleville lähtiöille, että ne kaupat ovat oikeasti auki. Uuden vuoden päivänä kahvilat olivat jo aamupäivällä auki ja vaatekaupat alkoivat avaamaan oviaan kahden aikaan iltapäivällä.

Perjantai päivä vietettiinkin Nevski Prospektilla, joka on Pietarin pääkatu. Illalla Igor kutsui meidät mukaan viettämään iltaa hänen tyttöystävänsä Marinan kanssa. Menimme kuuntelemaan venäläistä rock-bändiä, jonne saimme ilmaiset liput Marinan kautta. Bändin jäsenet olivat Marinan tuttuja, joten pääsimme sitä kautta myös jonon ohi. Osasin jopa itse tilata venäjäksi koko porukalle oluet :) . Keikan jälkeen lähdimme takaisin hotellille ja pääsimme käyttämään Venäjällä tyypillistä pimeää taksia. Marina viittoi kyydin suoraan kadulta ja pääsimme tässä kyydissä takaisin hotellille. Venäjällä voi tosiaan kyydin ostaa ihan keneltä tahansa.


Tavaratalo Nevski Prospektilla


02.01.2016 Lauantai

Lauantaina Igor ja Marina lähtivät näyttämään meille kaupunkia. Kävimme katselemassa talvipalatsia ulkoa käsin ja verikirkossa piipahdettiin ihan sisällä asti. Koko päivä siinä vierähtikin ympäri pyöriessä. Olimme edeltävänä iltana varanneet mieheni kanssa flystation lennot, joten sinne lähdimmekin suoraan kaupungilta. Marina sai järjestettyä meille taksikyydin flystationille edulliseen hintaan. Flystation sijaitsee täysin kaupungin ulkopuolella, joten sinne oli melkein pakko mennä taksikyydillä. Marina onnistui neuvottelemaan kyydin vielä siten, että taksikuski odotti meitä flystationilla koko ajan ja vei meidät takaisin hotellille. Taksikyydille tuli hintaa vain 25 euroa, vaikka taksi oli meillä kanissa yli 2 tuntia.



Verikirkko



Igor ja Marina Verikirkon edustalla


Tyylilyyli Flystation

Flystation on tuulitunneli, jossa pääsee lentämään tunnelissa. Tämä oli todella hauskaa, mutta lentoaika oli harmillisen lyhyt. Ostimme lentoaikaa 4 minuuttia, joka tuli maksamaan noin 40 euroa henkilöltä. Todella kallista, mutta kivaa lystiä :) . Tunnelissä pääsi käymään kaksi kertaa, josta toisella kerralla ohjaaja käytti vähän enemmän vauhtia tunnelissa. Joskus pitää päästä kyllä uudestaan vähän pidemmäksi aikaa.



03.01.2016 Sunnuntai

Sunnuntaina olisimme halunneet käydä sukellusvenemuseossa sekä robottimuseossa, mutta valitettavasti sukellusvenemuseo oli suljettu ja robottimuseota emme yksinkertaisesti löytäneet. Päivä käytettiinkin ahkerasti shoppaillen. Galeria-ostoskeskuksessa vierähtikin tovi, josta lähdimme kassit pullollaan. Ostoskeskus on aivan valtava, jossa kannattaa ehdottomasti käydä Pietarissa. Ostarissa oli 6 kerrosta, josta jokainen kerros oli todella laaja. Ostettavaa löytyi laidasta laitaan ja matkaan tarttuikin vati Ferrari kaupasta, talvikengät, huppari, alusvaatteita, eyeliner, reppu ja vaikka mitä muuta :) . Harmi kun aika ja jalat eivät riittäneet käymään kiertelemässä pieniä putiikkeja joita näkyi olevan Nevskiltä erkanevilla sivukujilla. Sieltä olisi varmasti löytänyt halvalla vielä kaikkea kivaa. No toisaalta ihan hyvä, koska meillä oli vain käsimatkatavarat ja jouduin pukemaan päälleni kolme vaatekerrastoa, jotta sain matkalaukkuuni kaikki mahtumaan. No jos kesällä saan kaverini Miian lähtemään Pietariin uudestaan niin varmaan on otettava iso ruumaan menevä matkalaukku, jotta saa shoppailla ihan rauhassa.


Galeria ostoskeskus

Galeria shopping mall


04.01.2016 Maanantai

Maanataina palasimme kotiin. Emme suunnitelleet mitään tälle päivää, koska junamme lähti takaisin suomeen 3 aikaan iltapäivällä. Kotona olimme vasta 10 aikaan illalla. Ihan mukava reissu oli vaikka uuden vuoden riennot jäivätkin näkemättä ja sitä pakkasukkoa en nähnyt. Tästä olen kyllä vähän harmissani. Sama niille raketeille, mutta se pakkasukko olis ollu kova juttu :) . Toisella kertaa sitten. Onneksi Pietari on niin lähellä, joten sinne on helppo mennä uudestaankin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti