sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Pääsykokeet torstaina Jyväskylässä, o-ou..

Lähde: http://data.whicdn.com/images/149496524/large.jpg



Viikonloppu onkin vietetty pääsykokeisiin valmistautuen. Olen hakenut Jyväskylän AMK:hon logistiikkainsinöörin koulutukseen ja saas nähä miten mulle käy. Enempikin olis voinu kyllä lukea, mutta näillä nyt mennään. Hakijoita oli melkosen paljon ja vain 20 otetaan tänä syksynä sisälle. Jyväskylän logistiikka insinöörikoulutus alkaa ensimmäistä kertaa etäopiskeluna, joten todellaki haluan sinne päästä sisälle. Olen valmistumassa tuotantotalouden puolelta nyt joulukuussa ja opiskeluintoa näyttää vielä riittävän. Kun hain tuotantotalouden puolelle, olisin jo silloin halunnut päästä logistiikkapuolelle kouluun, mutta siihen aikaan etäopiskeluna ei kyseistä tutkintoa ollut. Nytpä on! Kaikki peukut pystyyn että pääsisin sisälle :) . 

Menen keskiviikkona junalla ensin Ouluun, josta matkaa jatkan Onnibussin kyydissä perille saakka. Tuleepa testattua Onnibussikin tällä reissulla. Rovaniemeltä ei pääse vielä viikolla onnin kyydissä etelään, mutta onneksi hoksin, että Oulusta onni liikennöi myös viikolla. Rovaniemelle onnibus kulkee tällä hetkellä vain viikonloppuisin, joten paluumatka hoituu kokonaan onnilla. Onnilla pääsee tosi halvalla etelään ja itsekin maksoin Oulu - Jyväskylä välistä vain 7 euroa ja paluumatkasta Jyväskylästä Rovaniemelle 15 euroa. Ensimmäisen kerran kun noita lippuja katoin niin Jyväskylä - Rovaniemi lipun olisi saanut vain 10 eurolla, mutta varasin liput hieman myöhässä. Silti liput ovat todella halvat! Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä lähdenkö omalla autolla liikkeelle. Saattaa tulla Onnibus tutuksi, jos koulupaikka napsahtaa.



Onnibus (www.karjalainen.fi)


Alkaa vähän jännittämään jo ens viikon pääsykokeet. No jos tällä kertaa ei koulupaikkaa tule niin keväällä yritetään uudestaan. Ei varmaan tekis mullekaan pahitteeksi lepäillä jonkin aikaa. Tämän edellisen koulun kanssa tahti on ollut todella kova. Olen ollut täysipäiväisesti töissä koko ajan ja nelivuotisen koulun tulen suorittamaan kahdessa ja puolessa vuodessa. Ei sitä vissiin ihan täysjärkinen oo jos tämän tahdin jälkeen haavailee jo seuraavasta koulusta :D . Kukin tamppaa tavallansa..



Lähde: http://www.wallquotes.com/sites/default/files/sprt0014-14.png



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti